Häpeän tunne – mistä se johtuu ja miksi se vaikuttaa suoritukseen

”Olen huono.”
”Miksi en taaskaan pystynyt parempaan?””
Kaikki muut näkevät, etten osaa.”
Psyykkisenä valmentajana ja psykologina olen havainnut, miten häpeän tunne on useimmiten urheilijalle tai muusikolle tuttu. Se voi nousta pintaan epäonnistuneen suorituksen jälkeen, palautteen hetkellä tai silloin, kun oma tekeminen ei vastaa itselle asetettuja vaatimuksia.
Joskus häpeä tuntuu voimakkaana haluna vain piiloutua pois ihmisten katseilta. Joskus se on hienovaraisempaa, jatkuvaa tunnetta siitä, ettei ole aivan riittävä.
Mutta mistä häpeässä oikeastaan on kyse?
Kaikki häpeä ei ole ongelmallista
On tärkeää erottaa hetkellinen häpeä kroonisesta häpeästä.
Hetkellinen, täysin luontainen ja meitä kaikkia koskettava häpeä voi tuntua pahalta, mutta siitä pääsee yli. Epäonnistunut suoritus saattaa hävettää hetken, mutta tunne väistyy ja elämä jatkuu.
Kroonisessa häpeässä tilanne on toinen. Häpeä ei liity enää vain yksittäiseen tilanteeseen, vaan se on jatkuvasti läsnä oleva kokemus itsestä. Se vaikuttaa siihen, miten ihminen näkee itsensä, toiset ihmiset ja oman paikkansa heidän joukossaan. Silloin epäonnistuminen ei tarkoita vain sitä, että jokin meni pieleen. Se voi tuntua vahvistavan käsitystä siitä, että itsessä on jotakin väärää.
Kun häpeän tunne ei muodostu vain tästä hetkestä
Psykoterapeutti ja tutkija Patricia DeYoung tarkastelee häpeää relationaalisena eli suhteissa syntyvänä kokemuksena.
Lapselle on tärkeää tulla nähdyksi ja ymmärretyksi sekä kannatelluksi erityisesti silloin, kun tunteet ovat voimakkaita. Jos lapsi jää toistuvasti yksin vaikeiden tunteidensa kanssa eikä saa tarvitsemaansa yhteyttä ja tukea, hän voi vähitellen oppia, ettei hänen kokemuksillaan tai tarpeillaan ole arvoa.
Tällöin häpeä ei tarkoita enää vain: ”Tein jotain väärin” vaan: ”Minussa on jotain väärää.”

Näin häpeä vallottautuu salakavalasti suhteissa syntyvien hankalien kokemusten myötä koko minuuteen, ja on todennäköistä, että oma arvo alkaa riippua onnistumisesta. Jos hyväksytyksi tulemisen kokemus on epävarma, hyväksyntää voidaan alkaa hakea suorituksista. Hyvä suoritus voi tarkoittaa: ”Olen riittävä.” Epäonnistuminen puolestaan: ”En olekaan mitään.”
Urheilijalla tämä voi näkyä jatkuvana onnistumisen tarpeena ja voimakkaana epäonnistumisen pelkona. Muusikolle jokainen esiintyminen voi muuttua tilanteeksi, jossa arvioidaan osaamisen lisäksi omaa arvoa ihmisenä. Pitää näyttää hyvältä, onnistua ja olla taitava. Ehkä silloin joku viimein näkee minut hyvänä.
Kun häpeä alkaa ohjailla suoritusta, huomio siirtyy itse tekemisestä oman itsen tarkkailuun:
Näytänkö epävarmalta? Mitä muut ajattelevat? Entä jos epäonnistun? Huomio kuluu uhkan arvioimiseen sen sijaan, että se kohdistuisi itse tekemisessä. Suoritus voi muuttua jäykemmäksi, luovuus kaventua ja riskien ottaminen vaikeutua.
Syntyykin herkästi noidankehä:
Häpeän pelko → yliyrittäminen ja kontrolli → suorituksen vaikeutuminen → lisää häpeää.
Häpeä ei aina tunnu häpeältä
Häpeä voi näyttäytyä perfektionismina, vetäytymisenä, ärtymyksenä, puolustautumisena tai jatkuvana itsensä kehittämisenä.
Kirjoitan tästä myös kirjassani Vaativa mieli. Joskus ihminen välttelee tilanteita, joissa voisi paljastua huonoksi. Joskus hän yrittää entistä kovemmin. Suorituksesta tulee keino suojautua häpeältä: on pakko onnistua, jotta voisi kokea olevansa riittävä. Kuvaan tätä haitallisena vaativuutena.
Hyödyllistä vaativuutta ei ohjaa syvä häpeä itsestä vaan halu ja tahto kehittyä, oppia, osata ja onnistua. Olisi tärkeää tunnistaa, mistä oma kehittymisen halu, tavoitteet ja pyrkimykset kumpuavat.
Kun häpeä aktivoituu, yhteys on tärkeämpi kuin selitys
Häpeä ei ole pelkästään ajatus, jonka voisi korjata järkeilemällä. Siksi vakuuttelu ”epäonnistuminen ei tarkoita, että olet huono” ei välttämättä auta silloin, kun ihminen kokee koko minuutensa olevan uhattuna. Häpeään liittyy usein halu piiloutua, vetäytyä tai suojautua muiden katseelta. Silloin tarvitaan kokemusta siitä, että yhteys toiseen ihmiseen säilyy vaikean tunteen keskellä.
Kun ihminen tulee kohdatuksi rauhallisesti, hyväksyvästi ja uteliaasti, hänen ei tarvitse kantaa häpeäänsä aivan yksin. Hänen ei tarvitse ensin todistaa olevansa hyvä voidakseen tulla hyväksytyksi.
Vähitellen voi syntyä uudenlainen kokemus:”Voin olla tässä tällaisena, vaikka en onnistunut.”
Tämä ei tarkoita jatkuvaa vakuuttelua siitä, että kaikki on hyvin. Kyse on turvallisesta suhteesta, jossa vaikeitakin tunteita voidaan kohdata ilman, että yhteys katkeaa.
Syvän häpeän hoidossa tarvitaan enemmän kuin parempia ajatusmalleja
Syvän ja kroonisen häpeän hoidossa pidän psykoterapeuttina tärkeänä ennen kaikkea turvallisen yhteyden rakentamista. Häpeän kanssa ei tarvitse kiirehtiä eikä sitä voi aina poistaa pelkästään ymmärtämällä.
Oleellista on oppia tunnistamaan, milloin häpeä aktivoituu ja miten ihminen silloin suojautuu. Vetäytyykö hän, alkaako hän selitellä, yrittääkö hän olla entistä parempi vai vähätteleekö hän itseään?
Kun näitä toimintatapoja aletaan psykoterapiaprosessin aikana tunnistaa yhdessä, häpeästä voi tulla jotakin, jota voidaan tarkastella sen sijaan, että se määrittelisi ihmistä huomaamatta. Uudenlainen kokemus itsestä voi vahvistua vähitellen: saa olla keskeneräinen, tarvitseva ja epävarma ilman, että menettää arvonsa tai paikkansa toisten joukossa. Epäonnistuminen ei tarkoita oman arvon menetystä.
"Voinko olla turvassa myös silloin, kun en onnistu?"
Häpeä kuuluu ihmisyyteen. Jokainen meistä kokee joskus noloutta, riittämättömyyttä tai halua piiloutua. Oleellista on, jääkö ihminen näiden tunteiden kanssa yksin ja alkaako häpeä määrittää hänen käsitystään itsestään ja vaikuttaa omaan tekemiseen ja vaikkapa unelmien tavoitteluun.
Kun epäonnistuminen ei enää uhkaa koko minuutta, se voi palautua siihen, mitä se oikeastaan on: yhdeksi kokemukseksi matkalla kohti osaamista.
Urheilija voi ajatella: ”Tuo ei mennyt hyvin” sen sijaan, että ”Minä olen huono.”
Muusikko voi huomata: ”Jännitin tänään paljon” sen sijaan, että ”En sovellu esiintyjäksi.”
Ensimmäinen jättää tilaa oppimiselle. Jälkimmäinen uhkaa koko minuutta.
Ehkä tärkein kysymys ei siis olekaan: ”Miten pääsen häpeästä eroon?” Vaan:
”Voinko oppia kokemaan turvaa myös silloin, kun en onnistu?”
Kun turvan kokemus vahvistuu, avautuu enemmän tilaa sekä ihmisyydelle ja hyvinvoinnille että hyvälle suoritukselle. Lisäksi sille, mitä urheilussa ja musiikissa tarvitsemme: vapaudelle, luovuudelle ja yhteydelle.
Kaikkea hyvää sinulle, Jaana
.png)

Comments